Sähkökirjat kuuluvat kansalle!

Jarkko Ylikoski

Viisi syytä työskennellä ilman toimistoa

Kun päätimme Mikon kanssa ryhtyä yrittäjiksi, otimme tavaksi järjestää 2-3 aivoriihtä viikossa, mutta teimme itsellemme säännön että jokainen palaveri pidettäisiin eri kahvilassa. Se oli oikein kivaa. Opin monta asiaa kahvilakierroksestamme.

1. Virkeä mieli

Entinen työpaikkani Nokian pääkonttori on sisältä katsoen aivan fantastisen hieno rakennus, enkä koskaan kyllästynyt siihen merinäköalaan. Mutta rakennus on kaukana kaupungin vilskeestä.

Tiedän että arkkitehdit suunnittelevat inspiroivia ja vaihtelevia työ- ja neuvottelutiloja yrityksille.  Mutta koska toimitiloja ei voi remontoida vuosittain, saati viikoittain, on vakiotoimistolla väkisinkin ajatuksia jumiuttava sivuvaikutus.

Kahvilakierros avasi uuden maailman. Vaihtuva ympäristö, maisemat ja taustamusiikki virkistivät mieltä. Aloitimme kierroksemme tietenkin Nollasta (Pohjoisella Rautatienkadulla). Kiersimme Tin Tin Tangon, Sähkötalon kahvilan, Taivallahden tenniskahvion, Kampin keskuksen yläkerran, vain muutamia mainitakseni. Kun tuntui että keskustasta ei löydy uusia kahviloita, laajensimme reviiriä Espoon Ison Omenan ja jopa lentokentälle (tsekatkaa joskus eksoottinen Lounaskahvila Roottori teknisellä alueella).

2. Tuntumaa asiakkaisiin

Maailma tuntui avautuvan myös sosiaalisesti. Näimme paljon sellaisia ihmisiä joita ei ison yrityksen pääkonttorissa pyöri; koululaisia ja opiskelijoita, pienten lasten äitejä, kaupungilla työskenteleviä ihmisiä eri aloilta. Tämä inspiroi meidät pohtimaan millaiset ihmiset voisivat olla tulevia asiakkaitamme.

3. Muisti paranee

Vaihtuva ympäristö toimi myös muistin apuna. Jokainen palaveri sai oman identiteettinsä ja niihin oli helppo viitata: ’se idea josta puhuttiin Lasipalatsin Cafe Javassa’.

4. Controller kiittää

Valinta olla ilman toimitiloja liittyy tietenkin kulujen hallintaan. Mutta samalla on herännyt kysymys mihin toimistoa tarvitaan.

Työtiloja löytyy useaan tarpeeseen. W-lan ja sähköpistokkeet kahviloissa alkavat olla standardi. Yhtenä aamuna käytimme myyntipuheemme harjoitteluun Postitalon kirjaston varattavaa neuvotteluhuonetta. Usein paras vaihtoehto on tietenkin oman kodin rauha, ja Skypen avulla matka palaveriin taittuu valon nopeudella.

5. Muutkin tekevät sitä

Moni asia on muuttunut siitä kun viimeksi notkuin kahviloissa yliopistoaikoina. Nykysin keskustan kahviloissa on päiväsaikaan huomattavan paljon ihmisiä työskentelemässä tietokoneillaan. Kahviloista on tullut uuden työkulttuurin avokonttoreita. Kirjailija Jukka Laajarinteen blogissa on hyvä teksti aiheesta. Linkki

Kokeile itse!

Tämä kaikki on tietenkin mahdollista myös isossa talossa työskentelevälle. Pitää vain silloin tällöin lähteä toimitilojen ulkopuolelle.

Hoidin itsekin Nokia-urani alkuaikoina Pohjois-Amerikan puhelinpalavereja istuskellen Lauttasaaressa rantakivellä. Mutta jossakin vaiheessa elämää alkoi leimata kiireen tuntu, ja uudet työtapakokeilut tuntuivat ajan tuhlaukselta.

Kahvilakierroksestamme opin kuitenkin, että silloin kun tarvitaan uusia tuulia, kannattaa irtaantua vanhoista fyysisistä käytännöistä.

Comments are disabled.