Sähkökirjat kuuluvat kansalle!

Jarkko Ylikoski

Taustaa

Viime kesänä päätin, että on aika jättää Nokia. Olin aloittanut siellä psykologiharjoittelijana vuonna 1999. Aloittaessani olin innoissani kun pääsin näkemään miten huimaavaa menestystä rakennetaan, innoissani mahdollisuudesta tuoda oma panokseni mukaan. Myöhemmin motivaatiota toi mahdollisuus oppia ihmisten johtamista, ja sitä, miten asioita saa tapahtumaan. Ja kun työtehtävät vaihtuivat 2-3 vuoden välein, pysyi mieli virkeänä. Oi niitä aikoja!

Mutta nyt, yli 12 vuotta myöhemmin, oli alkanut tuntua että olin oppinut sen mitä siellä halusin oppia. Tiesin että en halua tehdä puhelimia koko elämääni, eikä psykologin koulutus rajoita minua yhteen toimialaan. Lisäksi minulla oli jo jonkin aikaa ollut tunne että haluan käyttää isossa talossa oppimiani taitoja oman yrityksen rakentamiseen.

Pitkäaikainen ystäväni Mikko Aarne etsi myös uutta suuntaa uralleen, joten aloimme keskustella. Huomasimme että kustannusala – kirjabisnes – on iso toimiala joka on isossa murroksessa, sellaisessa jossa meidän vahvuutemme yhdistämällä voisi tehdä kiinnostavia asioita. Halusimme tehdä lukemisesta hauskaa.

Tässä blogissa on muistiinpanoja uuden yrityksen perustamisesta. Matkalla nousee varmaan väkisinkin ajatuksia työelämän muuttumisesta; siitä mitä isot voisivat oppia pieniltä, ja toisin päin. Mielelläni näkisin myös ajatusten vaihtoa aiheen piiristä.

Comments are disabled.